Viime viikon sunnuntain huipennuksena oli vaihto-oppilaille suunnattu tilaisuus, jossa jokainen sai esitellä omaa maataan ja houkutella tulevia taiwanilaisia vaihtareita. Jokaiselle maalle oli oma pöytä, jota tietyn maan vaihtarit saivat koristella maansa mukaiseksi. Minulle kaikkein vaikeinta oli miettiä, mitä kerron Suomesta.
Leivoin karjalanpiirakoita ja pullaa tarjottavaksi. Onneksi äiti oli lähettänyt aikaisemmin syksyllä muutaman pussin salmiakki- sekä Marianne-karkkeja. Mariannet menivät kuin kuumille kiville, samoin monet pitivät pullasta. Karjalanpiirakkaa ja salmiakkia monet hieman vierastivat, mutta yleensä hieman vanhemmat ihmiset pitivät karjalanpiirakoista. Ilmeisesti rukiinen maku ei ole nuorten mieleen muualla kuin Pohjoismaissa.
Mutta mitä kerroin kotimaastani? Kerroin pitkästä, pimeästä talvesta, saunasta, joulusta. Suomalaiset eivät kosketa toisiaan, elleivät he ole todella läheisiä.
Suomessa on kaunis luonto. Koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista ja jokaisella on samat mahdollisuudet koulutukseen varallisuudesta huolimatta, koska koulu on ilmainen. Oppilaita ei hukuteta läksyihin tai kokeisiin.
Muumit ja Angry Birds ovat Suomesta. Suomen kieli on omituinen ja vaikea, mutta jos osaat edes muutaman sanan, kaikki ovat ylpeitä sinusta ja rohkaisevat sinua. ”I wonder if I should run around aimlessly” mahtuu suomen kielessä yhteen sanaan, ”juoksentelisinkohan”.
Puheeni päätin kertomalla, miten ylpeä olen siitä, että minun kotimaassani on turvallista liikkua ulkona myös pimeän tultua, ja että jokaisella on samat perusoikeudet terveyteen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai etniseen taustaan katsomatta.
Ida Nurmi, vaihdossa oleva alavutelaisopiskelija