Käyn koiran kanssa lähes päivittäin lenkillä lähimetsässä. Usein palaan lenkiltä mukanani kasa metsästä noukittuja sieniä, mutta valitettavan usein pussin täyttävät myös tyhjät juomatölkit, muovipullot ja karkkipaperit. Jo päiväkoti-ikäiset sen tietävät, että luontoon ei saa jättää roskia. Miksi moni kuitenkin niin tekee? Miten roskaaminen saataisiin kuriin?
Teini-ikäisten tekoset, ajoittaisen taantumisen ja kapinan vallitsevia normeja kohtaan vielä jotenkin ymmärtää, mutta aikuisten ihmisten roskaamisen edessä tulee voimaton olo. Kun lähisaaresta löytyy viikonlopun jäljiltä kasa tyhjiä kaljatölkkejä, makkarapaketteja ja sytysnestepullo luontoon hyljättynä. Kun roskapussit ja käytetyt vaipat heitetään autosta surutta tienpientareille. Kun kaadetaan jäteöljyt maahan ja hyljätään metalliromut metsään.
Roskat ovat luonnossa tosi rumia. Muovi ja metalli maatuvat hitaasti, joten niistä on suurta haittaa luonnolle.
Roskat ovat myös monille eläimille vaarallisia. Ne eksyvät helposti uteliaan eläimen suuhun, jolloin eläin voi tukehtua tai saada kivuliaita haavaumia suun tai kaulan alueelle.
Erilaisia kamppanjoita on järjestetty roskaamisen vähentämiseksi. Esimerkiksi Roska päivässä -liike on kannustanut vuodesta 2000 lähtien kiinnittämään huomiota ympäristön siisteyteen. Mikään ei tunnu kuitenkaan tepsivän. Onko roskiksia liian vähän vai eikö ympäristön siisteys kiinnosta?
Mielestäni roskaamiseen pitäisi suhtautua entistä vakavemmin ja tuomitsevammin. Roskaamisen tulisi olla rangaistava teko. Roskat kuuluvat roskiin, eivät luontoon. Ei eläinten, eikä kanssaihmisten, pitäisi kärsiä joidenkin mätien yksilöiden välinpitämättömyydestä.
Myös kaupungeille ja kunnille koituu vuosittain miljoonien eurojen lasku sotkujen siivoamisesta. Se jää lopulta meidän kaikkien maksettavaksi.
Karoliina Syrjä, toimittaja