Kielimörkö on meille monelle tuttu. Se voi olla epävarmuutta siitä, uskallanko puhua, vaikka kieli ei ole täydellistä. Työelämässä se voi olla myös kynnys palkata osaaja, jonka suomen kieli ei vielä ole sillä tasolla kuin toivoisimme.
Etelä-Pohjanmaalla aihe on erityisen ajankohtainen. Kauppakamarien vuosittaisessa osaajakyselyssä kielitaito ja kielivaatimukset nousevat vuodesta toiseen yhdeksi kansainvälisten osaajien rekrytoinnin keskeisimmistä esteistä.
Mutta kuinka hyvää suomen kielen oikeastaan pitää olla, jotta ihminen saa mahdollisuuden näyttää osaamisensa? Puhummeko riittävästä kielitaidosta vai odotammeko joskus käytännössä lähes täydellistä suomea?
Minulle aihe on myös henkilökohtainen. Suomi ei ole äidinkieleni, joten kesytän omaa kielimörköäni joka päivä – välillä onnistuen paremmin ja välillä sitä oikeaa sanaa vähän pidempään etsien.
Olen kuitenkin oppinut yhden asian: kieli ei kehity odottamalla sitä päivää, jolloin sitä osaa tarpeeksi hyvin. Kieltä pitää käyttää. Tottahan on, että joissakin ammateissa erittäin hyvä suomen kielen taito on välttämätön, mutta tarvitseeko sen olla sitä kaikissa tehtävissä? Ja tarvitseeko kaikki osata jo uuden työpaikan ovella?
Erityisen tärkeänä pidän mahdollisuutta oppia kieltä työssä. Ammatillinen sanasto ja oman alan tapa kommunikoida opitaan parhaiten siellä, missä niitä oikeasti käytetään. Tässä on kuitenkin melkoinen ristiriita: miten ihminen voi oppia työelämässä tarvittavan suomen kielen, jos hän ei pääse työelämään puutteellisen suomen kielen vuoksi?
Hiljattain järjestämässämme työpajassa nousikin vahvasti esiin ajatus siitä, ettei kielitaidon kehittäminen voi olla vain yksilön vastuulla. Tarvitaan pitkäjänteistä kielikoulutusta, joustavampia tapoja oppia, työpaikalla tapahtuvan kielen oppimisen tukea sekä tiiviimpää yhteistyötä oppilaitosten ja työnantajien välillä.
Myös työnantaja tarvitsee tukea ja rohkeutta. Ensimmäisen vieraskielisen työntekijän palkkaaminen voi vaatia enemmän perehdytystä, uusia toimintatapoja ja aikaa.
Samalla meidän pitäisi puhua hieman vähemmän siitä, mitä kv-taustainen työntekijä ei vielä osaa, ja enemmän siitä, mitä hän jo osaa sekä mitä hän voi oppia. Täydellistä kielitaitoa edellytettäessä voimme menettää hyvän osaajan.
Kielikeskustelussa on kuitenkin myös toinen puoli. Etelä-Pohjanmaalle on jo tulossa ja tänne tavoitellaan lisää kansainvälisiä investointeja, jotka tekevät työelämästämme entistä kansainvälisempää.
Siksi suomen kielen oppimisen rinnalla meidän on vahvistettava myös omaa englannin kielen taitoamme. Tarvitsemme lisää englanninkielisiä opintomahdollisuuksia niin ammatilliseen koulutukseen kuin ammattikorkeakouluunkin. Kansainvälistyminen vaatii sopeutumista myös meiltä.
Kieli on työkalu ja työkalun oppii sitä käyttämällä. Ehkä siinä on koko kielimörön kesyttämisen ydin: tarvitaan motivaatiota oppia, rohkeutta puhua ja tehdä virheitä, sekä ympäristö, jossa virheitä saa tehdä.