Pääsiäinen on eräänlainen vedenjakaja talven ja kevään välissä. Suomalaista perinnekulttuuria vaalivan Taivaannaulan mukaan vanha kansa on sanonut huhtikuun 14. päivää suvipäiväksi eli vuoden ensimmäiseksi kesäpäiväksi ja sitä edeltäviä kolmea yötä suviöiksi.
Jos yöt ovat kylmiä, niin kylmiä öitä on tiedossa vielä yhdeksän viikkoa tai neljänkymmenen päivän ajan. Tiedä sitten, pitävätkö uskomukset paikkansa. Ainakin kylmät yöt ovat edesauttaneet sitä, ettei teiden routiminen ole päässyt vielä kovin pahaksi.
Itse odotin kyllä jo kovasti tälle viikolle luvattuja lämpimiä sateita, jotka kuitenkin jäivät tulematta, kahdestakin syystä. Sateet olisivat nimittäin osaltaan nopeuttaneet lumien sulamista ja lisäksi helpottaneet pölyongelmaa.
Allergisena ihmisenä kärsin kovasti hiekoitushiekan pöllyämisestä kuivilla kaduilla. Pölyisiä ovat niin tiet kuin autotkin. Köh, köh.
Kevään ensimmäiset merkit sykähdyttävät aina mieltä, olipa kyse sitten ensimmäisten muuttolintujen saapumisesta kotiseudulle tai keltaisten leskenlehtien puskemisesta rakennusten kivijalkojen tuntumaan ja ojien reunoille.
Ja aina se tuntuu saapuvan liian hitaasti, ei sitä millään malttaisi odottaa.
Viikonloppuna mökillä katse hakeutui jo kunnostettaviin kohteisiin ja pohdintaa käytiin myös siitä, josko rantaniitylle tänä vuonna laitettaisiin perunaa, josko hyvinkin, ja pitäisikö naapuria pyytää auraamaan heinittynyt pelto traktorillaan, niin homma kävisi vähän helpommin.
Ehkä vähän yrttejä tuonne ja uusia kukkia tänne, ja mitähän vielä? Pitäähän ihmisellä suunnitelmia olla, niiden toteuttaminen onkin sitten toinen juttu.