Pääkirjoitus

Katso taakse, ja tu­le­vaan

Muutaman päivän päästä vuosi 2017 siirtyy historiaan. Se tultanee muistamaan ennen kaikkea Suomi 100 -juhlavuotena, johon mahtui monenlaista Suomen itsenäisyyttä juhlistavaa tapahtumaa ja tempausta.

Myös tulevaan vuotta värittävät historiallisesti merkittävät tapahtumat. Sata vuotta sitten ratkaistiin se, millaista itsenäisyyttä Suomessa toteutetaan.

Venäjän keisarikunnan hajotessa ja Suomen itsenäistyessä maahamme muodostui kaksi aseellista valtakeskittymää. Niiden välinen kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten joukkojen välillä.

Etelä-Pohjanmaalla oli merkittävä rooli sisällissodan alkuvaiheissa, sillä suojeluskunnat aloittivat venäläisten varuskuntien aseistariisunnan nimenomaan Pohjanmaalta.

Maamme sisällissodan vaiheet ovat monille varsin vieraat. Sen moni kyllä tietää, että vastakkain olivat punaiset ja valkoiset, mutta kuka muistaa sodan merkittävämpiä vaiheita tai edes alku- ja loppupäiviä. Saattaapa moni nuori sotkea sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodatkin keskenään.

Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistys ry vaalii vuoden 1918 sisällissodan muistoa. Yhdistys järjestää myös Tammisunnuntain valtakunnallisen juhlan Seinäjoella 27. ja 28. tammikuuta. Päiväjuhlan lisäksi ohjelmassa on muun muassa juhlaseminaari ja -konsertti sekä aiemmin syksyllä valmistuneen elokuvan Tammisunnuntai 1918 näytös.

Sisällissota on osa kansamme historiaa. Toivottavasti nyt merkkivuonna sadan vuoden takaisia tapahtumia voidaan muistella kiihkottomasti ja ketään syyllistämättä niin, että sodan vaiheet tulisivat tutuiksi myös nuoremmille sukupolville.