Rion olympialaisiin on aikaa enää pari viikkoa, ja dopingkäryjä putkahtelee esiin kuin sieniä sateella. Suurin skandaali paljastui naapuristamme Venäjältä, jossa kiellettyjen aineiden pumppaamista urheilijoihin on peitelty valtiojohtoisesti. Kansainvälinen yleisurheiluliitto on evännyt venäläisiltä yleisurheilijoilta pääsyn olympialaisiin, mutta kansainvälinen olympiakomitea ei odotuksista huolimatta potkinut koko Venäjän joukkuetta kisoista pihalle. Harkinta jätettiin lajiliitoille.
Viimeisin dopingepäily herättää tunteita myös meillä paikallisesti, sillä egyptiläinen keihäänheittäjä Ihab Abdelrahman harjoittelee paljon Kuortaneella Petteri Piirosen valmennuksessa. Tapasin Abdelrahmanin kesäkuussa. Mies vaikutti lyhyen juttutuokiomme perusteella varsin vaatimattomalta ja kilpakumppaneitaan arvostavalta urheilijalta. Kertatapaamisen perusteella en olisi uskonut, että mies sortuisi laittomuuksiin. Käryjä käy kuitenkin niin usein, etten jaksanut juuri hämmästyä Abdelrahmanin antamasta positiivisesta näytteestä.
Dopingkohut lisäävät suuren yleisön skeptisyyttä huippu-urheilua kohtaan. Ja voiko meitä mattimeikäläisiä siitä syyttää?
Monesti tuntuu, että voittaja on se, joka onnistuu löytämään lääkecocktailin, joka ei näy testeissä. Tai rakentamaan systemaattisen huijausmenetelmän, kuten Venäjällä on tehty. Jos jokaista kilpailussa menestyjää pitää katsoa epäilevien lasien läpi, onko olympialaisten seuraamisessa mitään järkeä.
Olympialaiset tuovat kerran neljässä vuodessa muuten niin riitaisan ja sotaisan maailman yhteen. Samassa kilpailussa voi rintarinnan kisata sellaisten maiden edustajat, jotka muussa tilanteessa olisivat pahimpia vihamiehiä. Sen takia kannattaa yrittää uskoa huippu-urheiluun, vaikka se dopingpaljastusten keskellä haastavalta tuntuukin.