Pahoitteluni kovin epäkekseliäästä otsikosta, mutta koska joulu on tosiaan tulossa, aloin ajatella, mitä se oikeasti on. Mitä se tuo mieleen, mikä siitä tekee niin erityisen? Miten saa sen paljon puhutun joulumielen?
Toisin kuin yleisesti luullaan, joululla ei varsinaisesti ole kristillisiä juuria sen enempää kuin esimerkiksi alkujaan kelttiläisellä Halloweenillä. Esimerkiksi Tieteen kuvalehden Historia -lehden numerossa 1/2016 kerrottiin, että jo viikingit juhlivat eräänlaista joulua, vaikka he eivät tienneet hölkäsen pöläystä joulusta kristillisenä juhlana, Jeesuksen syntymäpäivänä. Siitä voi tietenkin aina kiistellä, pitäisikö nykyaikaista joulua pitää enemmänkin pakanallisena perinteenä, kristillisenä juhlana, vai molempina. Itse kannatan jälkimmäistä. Vai jonain ihan muuna?
Jotenkin itsellä joulumieli virittäytyy vasta siinä vaiheessa, kun kaikkia ketuttaa jatkuva siivoaminen, pyyhkiminen, kuuraaminen ja paistaminen.
Sitä seuraa jotenkin niin rentouttava rauhallisuus, kun saa nauttia työn hedelmistä. Mitä ne sitten itse kullakin ovat. Itselläni ne ovat ainakin kynttilöiden polttaminen sekä syöminen. Osaltaan myös lahjojen antaminen tuo joulumielen, koska kaikki ovat selvästi iloisia siitä, kun ovat saaneet jotakin. Ja jos eivät ole saaneet, onneksi ovat sentään iloisia siitä, että muut ovat saaneet jotain.
Kaikilla tuntuu kuitenkin olevan kauhean suuret odotukset jouluun. Tämä joulu on täydellinen, saan paljon lahjoja, syön paljon ruokaa ja niin edelleen. Kuinka moni kuitenkaan kokee täydellistä tyydytystä sen jälkeen, kun kuusi on kannettu ulos ja viimeiset ruuanrippeet syöty? En minä ainakaan koskaan. Luultavasti juuri siksi, että odotukset ovat olleet liian korkeat. Kannattanee siis suhtautua jouluun mielummin sopivan keskiverroin odotuksin, antaa sen mennä omalla painollaan ohi, nauttien siitä. Eikä valtava lahjavuori ole yhtään sen parempi kuin pari lahjaa, joita oikeasti on toivonut.
Kiihkoilija, oman elämänsä maisteri