Kasvoi virran katvehessa
yleni korvassa sillan
kuusi uljas ja upea
ojentui komeat oksat
latva kovin korkealle
antoi päivä lämpöänsä
viileyttä virran juoksu.
Oli siinä kasvanunna
ylentynyt ylpeästi
rantametsän vartijaksi
kevätkukkasten katoksi
oraville einespuuksi
kukkupuuksi käkösille
laulupuuksi laulajille.
Kun oli Luoja kasvattanut
varjellut hyvä Jumala
kauniin kuusen kukkalatvan
hoivaellut halki aikain
vuosisatain vaihteluissa
nähnyt taiston,
nähnyt rauhana,
kuunnellut melskettä miekkain
virran kuulun vietehillä
Salmen sillan seutuvilla.
Kyynelhelmet kulmillansa
kuullut tahdit surumarssein
saattokellojen sävelmät
kumahdukset kuolinkelloin,
kun suri mennyttä miestä
miestä monta urhokasta
kalvan kylmän kaatamia
sodan veriin sortuneita
katsonut ja murehtinut
hautausta sankareitten
kirkon pienen kupehella.
Kasvoi kuusi korkeaksi
varjeluksessa Väkevän.
Ei iskenyt salama
ukonnuoli uhkaellut
ei kavanut katala toukka
turmellut ei tuima myrsky.
Tässä minä nyt kyselen
surumielin ihmettelen.
Pyydän suoraa vastausta
rehellista ja avointa
päättäjiltä, päälliköiltä
Alavuden kaupungilta:
Miksi kuusi kaadettihin?
Kenen käskystä tuhottin,
vaikk’ oli terve ja tiviä?
Kuka antoi määräyksen
mennä kuusen kaatamahan?
Kerrottiinko asiasta
kuulla mieltä kuntalaisten
mielipiteitä monien
vaiko herrat vain sanelee
mitä mieleen juolahtaapi
taikka päähän pälkähtävi?
Nyt vain kanto kertoileepi
tarinoitsee vuosirenkain
pitkästä ja vaihteikkaasta
puun ylevän elosta
virran kuulun vartijana.
Itki kuusi kukkalatva
kyynelhelmiä herusi,
kun tunsi tuhonsa tulleen
lähtöhetkensä lähenneen
vaikk’ olis’ mielinyt eleä
seisoa kuin kunniassa
katse Muistoin Kappelihin
lepopaikkaan sankareitten.
Kuusi vanha tien lähellä
kaipaa kasvukumppaniaan:
”Mihin jouduit ystäväni?”
”Ei minua tauti viennyt
kaatanut ei kalman koura
eikä sattunut salama,
vihan nuoli vingahdellut.
Kaaduin iskuun ihmisien
kuolin kirveen kolkintahan
sorruin suuresta sahasta
päättäjien päätöksellä.
Itkin, itkin. Sydän särkyi.”
Nyt on maisema pilattu
rikottu ikiajoiksi
rivi ylväs ja ylevä.
Kasvaako ees vuosisataan
aukon ruman täyttäjätä?
Suren kuusen kohtaloa
ilmaisen pahan oloni:
Miksi ihminen tuhoaa
minkä Luoja varjeleepi?
Poimin maasta oksasia
kannoin haudan peitteheksi
oman rakkaan puolisoni.
tämän kerron ja tunnusta
annan tiedon teoistani.
”Jos kielin voisi kertoa
näkönsä vanhat puut”
(A.Oksanen)
Kaunista kuusta muistaen
Helli Kupiainen ja muut kuusen ystävät