Toimittajamme pohtiessa, kuinka lähestyisi itsemurhaa juttuaiheena, hän törmäsi ajatukseen, ettei niistä tulisi kirjoittaa lainkaan. Mielipiteen esitti hänelle ihminen, joka on työssään kohdannut itsemurhan tehneiden omaisia.
Ajatus siitä, ettei itsemurhista ja siihen liittyvistä tunteista sopisi ainakaan paikallislehdessä kirjoittaa, tuntui meistä pöyristyttävältä. Erityisen hämmentyineitä olimme siitä, että kommentti tuli ihmiseltä, joka työssään toimii läheisensä menettäneiden tukena.
Itsemurhien määrä on laskenut, mutta se on edelleen tabu. Niin ei kuitenkaan saisi olla. Asiasta vaikeneminen hankaloittaa sekä itsemurhaa hautovan että hänen läheistensä avunsaatia.
Itsemurha on aina äärimmäinen ratkaisu – tapahtui se sitten hetken mielijohteesta tai pidempään haudottuna tekona. Merkittävää on se, ettei monikaan sitä yrittäneistä halua oikeasti kuolla. Kyse on vaihtoehdosta, johon tartutaan, kun mitään muuta keinoa tuoda oma hätä esiin ei keksitä.
Itsemurha tai sen yritys ei ole koskaan vain henkilöä itseään koskettava asia, vaan se satuttaa hänen koko lähipiiriään. Surun lisäksi läheiset joutuvat käsittelemään monenlaisia tunteita vihasta ja pettymyksestä itsesyytöksiin. Tähän kokonaisuuteen ei enää pitäisi lisätä häpeää, joka siihen eittämättä kuuluu, jos itsemurhasta ei kyetä puhumaan avoimesti.
Osa itsemurhien ennaltaehkäisyä on se, että asiasta oikeasti puhutaan. Kun tarjolla olevaa apua tuodaan esille ja käsitellään julkisesti itsemurhan aiheuttamia tunteita, sille alkaa löytyä myös vaihtoehtoja.