Muutamat paikalliset sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavien yritysten omistajat nostivat esille huolensa pienten yritysten selviämisestä suuren Kuusiolinna Terveys Oy:n varjossa. Ainakin pari yritystä on joutunut vaikeuksiin, kun sopimusta Kuusiolinnan kanssa ei ole saatu aikaiseksi.
Kuusiolinnan Terveys Oy:n toimitusjohtaja Tero Järvinen kiistää, että Kuusiolinnan tavoitteena olisi purkaa alihankitasopimuksia tai heikentää alueen pienempien sote-yritysten toimintaedellytyksiä. Järvinen kuitenkin toteaa Kuusiolinnan toimivan kuten mikä tahansa yritys eli pyrkivän siihen, ettei oma kapasiteetti ole joutokäynnillä.
Kun alueemme kunnat päätyivät perustamaan Pihlajalinnan kanssa yhteisyrityksen, tavoitteena oli saada kasvavat sosiaali- ja terveydenhuollon menot kuriin ja ennakoitaviksi.
Kuusiolinnan ensimmäisen toimintavuoden perusteella näyttäisi, että tässä onnistuttiin. Se on kuitenkin vaatinut paikoin toimintatapojen muuttamista. Pienten paikallisten yritysten näkökulmasta on ikävää, että heidän asemansa on uudessa tilanteessa osin heikentynyt. On myös ymmärrettävää, että Kuusiolinna saa asiassa osakseen kritiikkiä. Osa siitä on varmasti aiheellista, mutta joukossa lienee aiheetontakin.
Oli kyseessä mikä tahansa ala, isonkaan toimijan ei ole järkevää tehdä kaikkea itse. Paras lopputulos syntyy, kun iso tunnistaa ydinosaamisensa keskittyen sen kehittämiseen ja hyödyntää muilta osin alihankkijoita. Kuusiolinnan ja paikallisten yritysten välillä kaikkia hyödyttävä win–win-tilanne syntyy, kun Kuusiolinna muistaa alueemme laadukkaiden pikkuyritysten olemassaolon ja nämä yritykset toisaalta huolehtivat siitä, että omat tuotteet ovat laadun ja hinnan puolesta kilpailukykyisiä.