Pääkirjoitus

In­ves­toin­te­ja ja sote-pal­ve­lui­ta

Vuoden 2015 lopussa Ähtärin kaupungin taseessa oleva alijäämä oli 6,011 miljoonaa euroa. Viime vuonna siitä lohkesi pois kolmannes, kun kaupunki teki historiansa suurimman ylijäämän, yli kaksi miljoonaa euroa. Jos marraskuussa tehtävässä verotulojen tasauksessa ei tule suuria yllätyksiä, Ähtärin kaupunki tekee reippaasti ylijäämäisen tuloksen myös tänä vuonna.

Kaikki alueemme kunnat tekivät viime vuonna ylijäämäisen tilinpäätöksen ja näyttäisi siltä, että tänäkin vuonna pysytään plussalla. Suuriin riemunkiljahduksiin tai veronalennuksiin ei kuitenkaan ole varaa. Kaikissa kunnissa on suunnittelilla suuria investointeja, jotka eivät toki näy suoraa tilinpäätöksessä, mutta lainakannassa kyllä. Maksukyvystä onkin pidettävä huolta, jotta investoinnit voidaan toteuttaa.

Kuluvalle vuodelle suunnitellut isot investoinnit – kuten Kuismankartano, Alavuden yläkoulun ruokala ja Ähtärin liikuntahalli ovat lykkääntyneet. Ne odottavat kuitenkin toteutusta.

Runsas kaksi vuotta sitten tehty päätös sote-palveluiden ulkoistuksesta on tuonut alueemme kunnille taloudellista liikkumavaraa, ja ennen kaikkea ennustettavuutta. Erikoissairaanhoidosta ei tarvitse pelätä enää kalliita yllätyksiä, jotka heittäisivät kuntatalouden pyllylleen, kun kustannukset pysyvät Pihlajalinnan kanssa sovituissa raameissa. Lisäksi kuntien taloutta helpottavat yhteisyrityksestä saatavat osingot, joita vaikkapa Ähtäri on saanut tänä vuonna 340 000 euroa.

Nyt keskusteluun on kuitenkin noussut sote-palveluiden laatu. Selkeitä kipukohtiakin on. Palveluihin pääsevät kaikki kuntalaiset ottamaan kantaa ensi viikolla järjestettävissä kuntalaisinfoissa. Kysymykset Kuusiolinna tosin toivoo saavansa etukäteen.