Monessa perheessä on eletty tällä viikolla kiireisiä aikoja, kun helteiden keskellä on valmistauduttu viikonlopun tuleviin valmistujaisiin ja lakkiaisiin. Ilmassa on runsaasti iloa ja uuden odotusta, varmasti pientä haikeuttakin. Me läheiset tunnemme syystäkin ylpeyttä nuortemme saavutuksista. On juhlan aika!
Katkeran sivumaun juhlintaan tuovat kuitenkin viime päivien uutiset 15-vuotiaan koulutytön surmasta Valkeakoskella. Samanikäisen nuoren vanhempana on vaikea käsittää 18-vuotiaan tekijän motiiveja.
Miten tällaista tapahtuu maassamme? Mistä kumpuavat moiset fantasiat toisten kiduttamisesta ja vahingoittamisesta?
Myös kouluihin kohdistuvat uhkaukset ovat huolestuttavasti lisääntyneet viime aikoina ja se saa miettimään, mikä systeemissämme oikein on vialla. Miksi näitä nyt pulpahtelee jatkuvasti pintaan? Ja mitä asialle oikein voitaisiin tehdä?
On selvä, että nuorten mielenterveyden eteen tehtävästä työstä ei ainakaan saisi nyt supistaa, päinvastoin. Resursseja tulisi lisätä, pikaisesti ja laajalla skaalalla.
Ongelmien juurisyihin pitäisi päästä puuttumaan jo varhaiskasvatuksessa, kerrottiin asiantuntijan suulla televisiossakin. Tämä on varmasti aivan totta.
Mitä aiemmin esimerkiksi ulkopuolisuuden tunteisiin päästään puuttumaan, sitä varmemmin niihin voidaan löytää lääkkeitä. Ja mitä pienempiä ongelmat ovat, sitä helpommin ne ovat ratkottavissa.
Sitten, kun takana on jo useita rikoksia, kuten asianlaita oli lehtitietojen mukaan Valkeakosken epäillyllä henkirikoksen tekijällä, niin saattaa olla jo liian myöhäistä kääntää laivan kurssia parempaan suuntaan.
Surullista se joka tapauksessa on, niin surullista... Ja hyvin lopullista.