Sunnuntaina vietettiin luonnon monimuotoisuuden päivää. Itse vietin sitä mökillä, jossa sain seurata muun muassa sitruunaperhosten tanssia kesän ensimmäisissä voikukissa.
Takavuosina syyllistyin itsekin voikukkien vihaamiseen ja tein kaikkeni poistaakseni ne pihasta – mekaanisesti kylläkin, kunnes älysin, että ihan turhaa hommaa. Voikukathan ovat hyödyllisiä ja niitä vastaan on ihan turha taistella.
Viime vuosina olemme sen sijaan keskittyneet haitallisten lupiinien poistamiseen ja ahkera niittäminen alkaakin tuottaa tulosta. Rantaniittymme on alkanut täyttyä vaaleanpunakukkaisesta maitohormasta. Horsmakin on alkanut näyttää silmissäni kauniilta ja sen kukat ja nuput näyttävät ja maistuvat hyvältä salaatissa.
Viime viikonloppuna saapuivat myös pääskyset, jotka tuovat aina kesän tullessaan. Samalla saapuivat kesän ensimmäiset hyttyset, jotka kieltämättä ovat ärsyttäviä, mutta samalla ne ovat lintujen ruokaa, joten emme käytä myöskään voimakkaita hyttysmyrkkyjä tai -ansoja.
Keskikesällä lomanviettäjän kiusaksi ilmaantuvat paarmat, joita kammoksun todella, mutta onneksi samoihin aikoihin kuoriutuu myös iso joukko sudenkorentoja, jotka pitävät paarmapopulaation osaltaan aisoissa.
Loppukesän riesoihin puolestaan lukeutuvat ampiaiset, jotka haluavat napata osansa terassin grilliherkuista. Niidenkin kanssa yleensä tulee juttuun, kunhan pysyy itse rauhallisena.
Minusta on vähän ristiriitaista, että ihmiset haluavat ripustaa puutarhaansa ötökkähotellin, mutta eivät kuitenkaan kestä normaalia hyönteisten elämää pihoillaan.
Kaikenlainen surina ja ininä, sekin kuuluu kesään!