Osallistuin viikonloppuna Tampereella kaupunkiseikkailutapahtumaan, jossa kierrettiin ympäri kaupunkia erilaisilla tehtävärasteilla ja kerrytettiin tehtäviä suorittamalla pisteitä omalle joukkueelle. En osannut jännittää tapahtumaa etukäteen, koska odotin helppoja ja hauskoja rasteja. Toisin kävi.
Useat tehtävät olivat melkoista extremeä. Hyppy 10 metristä järveen, laskeutuminen köydellä Pyynikin näkötornin huipulta, kieriminen mäkeä alas valtavan jättipallon sisällä, uiminen kylmässä järvivedessä Wipe out -tyylisen temppuradan läpi.
Nelihenkisestä joukkueestamme jokainen joutui päivän aikana ylittämään itsensä ja oman pelkonsa. Itse jouduin käymään pahimman sisäisen kamppailun, kun lupasin suorittaa rastin, jossa hypättiin selälleen Koskikeskuksen kakkoskerroksesta alempaan kerrokseen valtavalle ilmapatjalle. Pudotusta oli viiden metrin matka.
Tiesin, että kun noudatan järjestäjien ohjeita, hyppy on turvallinen. Silti reunalla teki mieli kääntyä ja juosta karkuun. Päässä jylläsivät ajatukset niskan katkeamisesta murtuneeseen käteen tai vähintään sijoiltaan menneeseen olkapäähän. Yllätyksekseni vedin kuitenkin syvään henkeä, laskin kolmeen ja pakotin itseni hyppäämään.
Kun sukelsin pehmeän patjan syvyyksiin, en olisi voinut olla enempää ylpeä itsestäni. Minä tein sen! Minä uskalsin! Näytin varmaan Hangon keksiltä, kun möngin takaisin lattialle.
On uskomattoman voimauttavaa tehdä uutta ja ylittää itsensä. Syksy on hyvää aikaa heittäytyä mukaan uuteen, sillä itsensä voi ylittää muutenkin kuin kokeilemalla extremelajeja. Esimerkiksi uuden harrastuksen aloittamalla, oli se sitten maalaamista, laulua tai jumppaa, voi koetella oman kykenemisensä rajoja. Usein ne rajat ovat paljon laajemmat kuin itse uskookaan.
Miina Hakala