Puukaasulaite kehitettiin Amerikassa 1900-luvun alussa. Käyttöön se yleistyi ensimmäisen maailmansodan polttoainepulan aikana.
Laite jäi pois käytöstä polttoaineen saannin helpottuessa ja otettiin uudelleen käyttöön toisen maailmansodan aikana. Siitä luopuminen johtui myös sen tehoa pienentävästä vaikutuksesta ja vaivalloisesta käytöstä.
Elettiin noin vuotta 1940. Talvisota oli päättynyt, mutta tulevaisuus siitä eteenpäin oli hyvin arveluttava Suomen ja koko Euroopan kannalta. Energiaomavaraisuus antoi aiheen tarkastella, miten esimerkiksi polttoaineet riittävät. Monilla asiantuntijoilla on tullut mieleen, miten puulla on saatu pelastettua monenlaisia asioita vuosisatojen aikana.
Meille vanhemmille on esimerkiksi uunia lämmitettäessä tullut virhe. Savupelti on työnnetty liian aikaisin kiinni ja on syntynyt häkää. Miten tätä voisi hyödyntää vaikka tietyissä autonmoottoreissa? Kaikki tutkimukset johtavat johonkin tulokseen.
Miten sitä kaasua valmistetaan puusta? Oli syntynyt puukaasulaite, ja kun laite oli kiinnitetty autoon, syntyi puukaasuauto. Myöhemmin sitä sanottiin häkäpönttöautoksi.
Polttoainetta piti kohennella
Kuorma-autossa näkemäni laite oli melkoisen iso. Halkaisijaltaan se oli noin 70 senttiä ja korkeutta oli noin kaksi metriä. Sijainti sillä oli apumiehen puoleisessa lavan kulmauksessa.
Ulkopuolelta katsottaessa näki alaosassa tuhkatilan. Sen yläpuolella on lieriö, joka voi olla palotila, ja siinä oleva puhallin. Kun sytytysaine sytytetään, tuuletin puhaltaa liekkiä ylöspäin sytyttäen yläpuolella olevat pilkkeet. Puhallin, letti, sammutetaan kun moottori käynnistyy, ja moottorin imu vetää ilmaa palotilaan. Näin se lienee toiminut, kun sitä katseli 14–15-vuotiaan silmin.
Autonkuljettajan tehtävänä oli ajon lähtiessä täyttää pöntön yläosan säiliö pilkkeillä. Polttoainepönttöön meni säkillinen kerralla.
Ajon aikana joutuu pöntössä palavia pilkkeitä kohentamaan pitkällä rautatangolla. Polttoaineen kohentamisen ajaksi pöntön kansi avataan. Kansi on kuuma ja sen alla palaa tuli, siksi se on avattava varovasti. Se on painava ja saranoitu siten, että kansi jää avaajan suojaksi siksi aikaa, kun tulta kohennetaan tai lisätään tuleen pilkkeitä.
Jokin järjestelmä varmaankin sääti palamista siten, ettei koko polttoainemäärä roihahtaisi kerralla tuleen. Tällaiset näkemykset minulla oli, kun häkäpöntöllä varustettuun autoon pääsin tutustumaan.
Häkäpönttöautot liikenteessä
Häkäpönttöautoja alkoi liikenteessä näkyä yhä useammin. Taksiliikenteessä näin ensimmäisen häkäpöntöllä varustetun auton.
Oletan, että kaikki mahdolliset metallialan ym. yritykset valjastettiin ko. pönttöjen valmistukseen. Kuljetukset, liikenne ja puolustusvoimat tarvitsivat paljon pönttöautoja.
Kun autot eivät jaksaneet nousta ylös mäkeä, matkustajat ja muu väki tulivat avuksi työntämään. Ihmisvoimat olivat hyvänä apuna hevosvoimille.
Pilketehdas Alavudella oli Taipaleen kylässä, valtion metsäalueella, Kaukolan kylän ja Timanttimaan alueella. Työnjohto ja muu toiminta oli Ida Kaukolan talossa.
Puolustusvoimien autot hoitivat kuljetukset. Pilkkeiden koko oli n. 4-5 cm kuutiomaisia paloja. Paras pilkeaine oli kuorittu koivu, mutta muunlaisetkin puulajit ehkä soveltuivat. Kulutus oli miljoonia kuutiometrejä vuosittain. Metsät kestivät sen.
Myöskin häkäpöntöllä varustetut traktorit yleistyivät ja täyttivät tehtävänsä maataloudessa ja muissa toimissa raskaiden sotavuosienkin aikana.
Eino Ilosalo,
Hämeenlinna / Alavus