Usko, toivo ja rakkaus. Niitä kaikkia tarvitsemme myös päivittäisessä päätöksenteossa. Mikäli jokin niistä puuttuu, ei homma toimi.
Usko voi olla suurimmillaan uskoa Jumalaan. Tai uskoa siihen, mitä olemme ja teemme. Se voi olla itseluottamusta. Se voi olla uskoa toisiin ihmisiin tai yhteistyökumppaneihin. Tai uskoa muutokseen ja parempaan tulevaisuuteen.
Toivoa tarvitaan, että me jaksamme tarttua päivittäisiin haasteisiimme. Ellei toivoa ole, tulemme välinpitämättömiksi. Tämä voi näkyä esim. äänestämättä jättämisenä, mutta se voi liittyä myös luuloon, ettei mikään kumminkaan koskaan muutu. Toivon puuttuminen lamaannuttaa ihmistä sekä estää elämästä ja toimimasta täysillä. Toivottomuutta lisää talouden kireys tai tunne, ettei kykene hallitsemaan itselle tapahtuvia asioita. Toivo puolestaan on positiivinen tunne, joka saa ihmisen toimimaan mahdottomissakin tilanteissa.
Rakkaus on välittämistä itsestämme, läheisistämme, eläimistä ja ympäristöstä. Rakkaus on epäitsekkyyttä toisten tai heikomman hyväksi. Rakkaus on nöyryyttä, toisten eteen tekemistä, odottamatta siitä palkintoa. Rakkaus mahdollistaa kaiken muun.
Tälle perustalle on hyvä rakentaa. Se on perusta, joka ei konkreettisesti näy, mutta se tuntuu. Suurin perustus tehdäänkin hengellisessä maailmassa. Se on perusta, joka luo positiivisuuden kierteen.
Johanna Yli-Kaatiala Alavus, KD