Saako yhteiskunnalta apua, jos omat voimat tai rahat eivät riitä? Maanantaina Suomiareenalla Porissa julkistetun tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista uskoo, että apua on saatavissa.
Naisten ja miesten näkemykset eivät juurikaan eroa toisistaan, eikä eri ikäryhmienkään välillä ole suuria eroja. Sen sijaan vastaajan oma taloudellinen tilanne vaikuttaa siten, että usko yhteiskunnan apuun on sitä vahvempi mitä suuremmat vastaajan talouden vuositulot ovat.
Pienituloisten kriittisyys on helppo ymmärtää. He ovat juuri niitä, jotka ovat todennäköisimmin olleet yhteiskunnan avun tarpeessa: työttömiä, sairaita ja vanhuksia. Heillä on voi olla käytännönkokemuksia siitä, kuinka apua saa tai ei saa.
On hätkähdyttävää, ettei lähes puolet kyselyyn vastanneista tuhannesta suomalaisesta luota yhteiskunnan huolenpitoon.
Viime vuosina Suomessa on keskusteltu paljon hyvinvointiyhteiskunnasta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus liittyy siihen, ettei yhteiskunnalla ole varaa ylläpitää kaikkia palveluita nykyisessä muodossaan. Rakenteita on muutettava ja kustannuksia karsittava, jotta hoitoa ja hoivaa voidaan tarjota myös jatkossa.
Onko hyvinvointiyhteiskunta siis kriisissä? Joiltain osin ehkä, mutta ennen kaikkea kyse on välttämättömästä muutoksesta. Mikään asia ei voi pysyä muuttumattomana. Jossain muutosta tapahtuu jatkuvasti niin nopeasti, että sen huomaa, jossain toisessa vauhti on taas niin hidas, ettei sitä pysty ihmisiän aikana havaitsemaan.
Muutos on aina pelottava, niin tässäkin tapauksessa. Toivottavasti muutoksen suunta on kuitenkin oikea.