Olen tuore asunnonomistaja. Siksi loppiaisen paukkupakkaset pääsivät yllättämään. Päätyrivitaloasuntoni keittiön hanasta ei tullutkaan vettä illalla, kun pääsin töistä kotiin. Oli loppiaisen aatto ja kello seitsemän illalla.
Ensimmäisen ajatus oli, että eihän tällaisena päivänä ja tähän kellonaikaan saa enää mistään apua. On kituutettava pitkän viikonlopun yli putket jäässä. Päätin kuitenkin kokeilla onneani, ja soittaa paikallisen putkifirman numeroon, vaikka liike oli mennyt kiinni jo tunteja sitten.
Yllätys oli suuri, kun langan päästä vastattiin ja vieläpä luvattiin apua. Ystävällinen työntekijä lähti omana vapaailtanaan auttamaan neitoa hädässä, ja saman illan aikana keittiön hanasta juoksi vesi.
Olin avusta valtaisan kiitollinen. On mahtavaa, että maailmasta löytyy valtavan paljon hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan pyyteettömästi. Aloin pohtia, miksi usein kuulee monen jäävän vaille apua?
Paljon puhutaan ihmisten itsekkyydestä. Siitä, kuinka keskitymme vain omiin kiireisiimme ja asioihimme, emmekä näe, miten ihmiset ympärillämme voivat. Se on varmasti totta. Myönnän itsekin, että arkeni on niin hektistä, etten paljon ehdi kysellä, kaipaisivatko läheiset apuani.
Siksi kannattaa aina avata suunsa, jos tarvitsee apua. Oli avuntarve sitten jäätynyt putki, lumen kolaaminen tai liian yksinäisiltä tuntuvat illat. Kun avun tarpeen esittää ääneen, auttaja löytyy kyllä. Jos ei heti, niin ainakin joku saattaa tietää jonkun, joka on valmis auttamaan.
Ehkä ongelma piileekin siinä, että me suomalaiset olemme kovin arkoja pyytämään apua. Kyllä itseänikin nolotti soittaa putkimiehelle pyhän aattona myöhään illalla. Ajattelin, että häiritsin ja olin vaivaksi. Oman nolostelun yli kannattaa kuitenkin kiivetä. Uskon, että useimmissa tapauksissa myös auttaja saa hyvän mielen.
Miina Hakala toimittaja