Hiljaisia hetkiä, suruliputuksia, järkytystä ja epäuskoa.
Vantaalla sattunut kouluampuminen pysäytti koko Suomen ja nostatti ymmärrettävästi pintaan koko tunteiden kirjon. Esiin on pulpahtanut paitsi rakentavia puheenvuoroja, myös tarpeetonta syyttelyä ja perusteettomia oletuksia.
Sormella osoittelun sijaan meidän olisi juuri nyt syytä kääntää katseemme lapsiin. Olla läsnä, kuunnella, vastata kysymyksiin. Kouluampuminen saattaa herättää erityisesti kouluikäisissä ahdistusta ja pelkotiloja, joita heidän ei tule kohdata yksin.
Mieli ry ohjeistaa muistuttamaan lasta siitä, että järkyttyminen on normaalia. Hyväksi on myös sanoittaa omia tunteitaan lapsen kuullen ja jakaa yhteisiä ajatuksia.
Keskustelemista vaikeasta aiheesta ei pidä vältellä siksi, ettei koe löytävänsä oikeita sanoja. Kaikkeen ei tarvitse olla valmiita vastauksia – olennaisinta on tarjota lapselle mahdollisuus tulla kuulluksi.
On myös hyvä muistaa, että puhuminen ei ole pakollista. Lapsilla on usein tarve kanavoida ahdistavia tuntemuksia toimintaan ja ilmaisuun. Heitä voi kehottaa vaikka kirjoittamaan tai piirtämään ajatuksiaan ja tunteitaan. Se voi olla helpompaa.
Lasten median seuraamista tulee Mieli ry:n mukaan säädellä nyt jos koskaan. Uutisten liiallinen seuraaminen lisää pahaa mieltä niin lapselle kuin aikuisellekin.
Mielessä pyörivien uutisten ja muun informaatiotulvan keskellä lapsen elämään rauhaa tuo ihan tavallinen arki. Juuri nyt erityisen merkittävässä roolissa on myös läheisyys. Mitä nuorempi lapsi, sitä tärkeämpää on syliin ottaminen.
Jos ei tiedä, miten ottaisi surulliset uutiset puheeksi lapsen kanssa, voi ensi alkuun vaikka kysyä, miten hänen päivänsä on sujunut. Tai vain halata vähän tavallista pidempään.