Elämme yhä eriarvoistuvammassa yhteiskunnassa. Olemme kuulleet, miten varallisuus, työpaikat ja koulutusmahdollisuudet jakautuvat yhä epätasaisemmin. Köyhiä - etenkin lapsia - on yhä enemmän. Myös palvelut jakautuvat epätasaisesti. Kun rahaa on niukasti jaossa, moni jää vaille tarpeellisia asioita. Toisilla pyyhkii hyvin ja toiset kärsivät.
Eriarvoistuminen. Enää ei voida olettaa itsestään selvästi, että yhteiskuntaa pystyssä pitävät arvot, kuten vähempiosaisten auttaminen, oikeudenmukaisuus, päätösten tekeminen mahdollisimman lähellä ihmistä, elämän suojeleminen ja inhimillisyys ovat niitä arvoja, jotka ohjaisivat valtion toimintaa. Tilalle on voinut ujuttautua arvoja, joiden mukaan meidän tulee asettaa ihmisen etusijalle hallinto, luonto, markkinatalous ja niin edelleen.
Kaikesta huolimatta meidän on tärkeää muistaa, että emme ole täällä yksin. Meidän ei tarvitse turvautua pelkästään omaan voimaamme, vaan saamme pyytää apua. Apua voimme pyytää myös toisiltamme ja juuri näinä aikoina tarvitsemme lähimmäisyyttä yhä kipeämmin. Tarvitsemme sitä, että joku näkee vaikeutemme, kuuntelee meitä ja ojentaa auttavan kätensä. Tarvitsemme myös tunnetta siitä, että itse olemme tarpeellisia ja voimme olla hyödyksi ja avuksi muille.
Joten taistellaan kyynisyyttä ja luovuttamista vastaan. Taistellaan sen puolesta, että elämä on arvokasta - oli se sitten vanhan tai nuoren, miehen tai naisen, sairaan tai terveen, työntekijän, yrittäjän tai työttömän elämä, ihmisen asuinpaikasta tai mielipiteistä huolimatta. Taistellaan sen asian puolesta, että huolemme ja turhautumisemme eivät jää pelkän valitus- tai haukkumispuheen tasolle sosiaalisessa mediassa, vaan rakentakaamme parempaa tulevaisuutta lapsillemme yhteistyötä tehden. Pienikin apu voi tuoda muutoksen sinne missä elämme. Toivorikasta vuotta 2018 jokaiselle toivottaen,
Tanja Ylä-Pöntinen, KD
Ähtäri