Vastikään uutisoitiin, miten Pudasjärven seurakunta oli ostanut vuoden 1642 Raamatun (Biblia, Se on Coco Pyhä Ramattu Suomexi) takaisin seurakunnan omistukseen. Raamattu oli aikanaan seurakunnan ensimmäisen kirkkoherran Josephus Palmannuksen käytössä, kunnes hän perheineen hukkui 3.6.1666 Pudasjärveen ollessaan veneellä matkalla kirkosta pappilaan. Raamattu jäi järven pohjamutaan 160 vuodeksi eli siihen asti, kun kalastajat sen nuottaansa saivat.
Vuosi 2026 on juuri alkanut. Kirkkovuodessa kalenterivuosi aloitetaan Jeesuksen nimessä. Muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei meille ole annettu. Jeesus-nimi merkitsee ’Herra on apu, Herra pelastaa’. Jeesuksen nimeen on turvallista luottaa alkaneena vuotena.
Jeesus on Jumalan valtakunnan kuningas ja Raamatun Herra. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, ja jokaisen kielen on tunnustettava: ”Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:10–11). Kristus on voittanut synnin, kuoleman ja pahan vallan – siksi hänen nimensä on korkein kaikista.
Näin seurakuntavaalivuotena haluan muistuttaa luterilaisuuden peruskäsityksestä, että Raamattu on ylin ohje uskossa ja elämässä. Haluan kysyä, onko meillä Suomen ev.lut. kirkossa vaarana, että unohdamme juuremme eli profeettojen ja apostolien opin?
Franz Pieper (k. 1931) kirjoitti Kristillinen dogmatiikka -kirjassaan: ”Kirkollinen on dogmi, joka on ammennettu kristillisen opin kirjasta, pyhästä Raamatusta; jokainen oppi taas, joka ei ole peräisin Raamatusta, on epäkirkollinen. Kristillisellä kirkolla ei ole mitään omaa oppia, vaan ainoastaan Kristuksen oppi niin kuin Luther sanoo: Jumalan seurakunnalla ei ole valtaa laatia ainoatakaan uskonkohtaa.”
Siunattua vuotta 2026!