Ähtärin nal­le­vau­vat tut­ki­vat jo maail­maa – katso kuvat

Pikkuinen pörröinen pää pilkistää pesän luukusta, ja maata varovasti nuuskutellen pehmolelulta näyttävä karhunpentu hiipii ulos. Emokarhu Mimmi on salama paikalla pitämässä jälkikasvuaan silmällä.

Eläintenhoitaja Tiina Sarkkinen on heitellyt maahan makeaa mehutiivistettä, jota kolme kuukautta vanha pallokorva haistelee ihmeissään. Pian pikkuinen kuitenkin kipittää takaisin sisätiloihin.

– Pennut olivat sunnuntaina ensi kertaa pihalla enemmän, joten nyt taitavat olla vähän väsyksissä, Sarkkinen tuumaa maanantaina.

Ähtäri Zoo -eläinpuistoon syntyi tammikuun 11. päivänä kolme karhunpentua. Perheenlisäys oli iloinen yllätys, sillä emo Mimmi on jo 25-vuotias ja isä Mörri 24-vuotias. Karhut päästettiin ulos talviunilta maaliskuun puolivälissä, mutta vasta viime sunnuntaina eläinpuiston kävijät pääsivät ensi kertaa näkemään pentukolmikon ulkoilemassa.

– Kun pentuja on näin monta, ne hakevat turvaa myös toisistaan, eivätkä siksi seuraa mammaa välttämättä niin aktiivisesti, Sarkkinen kertoo.

Myös Mimmi-emo on halunnut pitää poikasiaan pesässä, sillä Mörri asustaa toistaiseksi samassa aitauksessa. Karhupariskunnan edellisen pentueen 4-vuotiaalle Jakille onkin etsitty paikkaa toisesta eläinpuistosta. Sarkkisen toivoo, että Jakin uusi koti ratkeaa lähipäivinä.

– Mimmillä on huolta siitä, että iso uros on pentujen kanssa, vaikka Mörri onkin kiltti karhu. Odotamme kovasti, että Jaki pääsee maailmalle haistelemaan uusia tuulia, jolloin Mörri pääsee omaan poikamiesboksiinsa.

Kaikki kolme pentua ovat uroksia. Pikkuisille on tehty pentutarkistus, ja kaikki kolme pentua voivat hyvin. Nimiä pikkukarhuilla ei vielä ole.

Mainos
Viiskunnan pelit

Pelaa Viiskunnan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä