Kolumni: Glitteriä ja kliseitä

Tällä viikolla meillä suomalaisilla on ollut jännät paikat. Suomi kilpailee jatkopaikoista, me kannustamme ja jännitämme. Toiset jännittävät jääkiekkoa, toiset taas – kuten itse – jännitän Euroviisuja!

Euroviisuviikko on meneillään. Olen seurannut viisuja vuodesta 2013 alkaen, tämä kevät on viides viisukertani. Kunnon fanittamisen myötä on taas aika kaivaa glitterpuvut kaapeista, tuulikoneet esille ja tehdä kappaleisiin paljon modulaatioita. Tuossa siis minun lauantai-iltani ohjelma, katsotaan mitä viisujen kisailijat tekevät.

Katsoin viime viikonloppuna Yleltä viisujen esikatselulähetyksen, missä neljän henkilön muodostama raati antoi pisteensä jokaisen maan esitykselle. Paljon kliseitä tuli esille biiseissä ja pisteytyksien syissä.

Euroviisuja on järjestetty yli 60 vuotta. Onko niiden suosio vähentynyt? Onko kaikki kliseet käytetty, voiko enää kuulijoille löytyä tuoreita lauluja jokavuotisten balladien, erikoisuuksien ja poliittisten sanomien seasta? Paljonkohan viisujen tekijät pohtivat näitä kysymyksiä vuosi toisensa jälkeen?

Esikatselulähetyksen perusteella voin puolestani sanoa, että moni laulu on positiivisesti yllättävä! Omia suosikkejani olivat Suomi, Italia ja Ruotsi, vain muutamia mainitakseni.

Suosio ja kisojen maine on itsestäänselvästi muuttunut vuosikymmenien myötä, mutta monelle viisut ovat perinne edelleen. Kisojen suosio on vahva.

Viimeksi Suomi pääsi finaaliin Softenginen myötä vuonna 2014. Valitettavasti Suomen Norma Johnin esitys ei tänä vuonna riittänyt finaalipaikkaan. Lauantai-illaksi kannustettavaksi jäävät muut suosikkikappaleet.

Teemu Sytelä