Kyse on Keijo Lyytikäisen kirjoittamasta näytelmästä Vaari kuntoon vaikka väkisin, jonka Janne Valkeinen ohjaa luottoporukalleen.

- Haimme seniorihenkistä näytelmää ja löysimme tämän Lyytikäisen tekstin, Janne Valkeinen kertoo.

- Hän on alunperin kirjoittanut sen Itä-Suomeen sijoittuvaksi, mutta mikään muu ei sijaintia paljasta kuin murre ja sananparsi. Niinpä me muutimme tekstin omaan suuhumme sopivaksi. Se tuntuu hyvältä valinnalta, sillä niin vuorosanat eivät missään vaiheessa kuulostaneet luetuilta kun asian sai ilmaista niin kuin itse sen sanoisi.

Vaari (Janne Valkeinen) on aikanaan ollut kova urheilumies. Plakkarissaan on kaikenlaisia saavutuksia. Vähitellen hänen aikansa on alkanut pääosin kulua kavereidensa kanssa baarissa istuen tai kotosalla kiikkutuolissa keinutellen. Muori (Niina Valkeinen), joka on urheiluhenkinen hänkin, saa päähänsä, että vaari on saatava kuntoon jälleen. Hän saa juoneen mukaansa Laura-tyttärensä (Seija Iivonen), vävynsä Rikun (J-P Leiponen) sekä heidän tyttärensä Minnankin (Joanna Rinne). Vaari innostuu kunnon kohottamisesta odotettua enemmän. Kaikki kääntyy päälaelleen, kun hän ottaa komennon asiassa.

- Tuskin kukaan pystyy nauruun repeämättä seuraamaan, miten vaari yrittää opettaa mummolle nyrkkeilyä, Janne arvelee.

Esitys kestää noin 45 minuuttia ja päälle juodaan iltakahvit. Komedia sopii tekijöidensä mukaan koko perheen katsottavaksi. Kohtausten välillä kuullaan urheiluhenkisiä musiikkipätkiä.

Lue lisää Suomenselän Teatterin kesänäytelmästä torstain Viiskunnasta.