Heillä on kahden lypsyrobotin tila, joka muutettiin vuodenvaihteessa maatalousyhtymäksi, jonka kolmanneksi osakkaaksi tuli oma poika Antti Yli-Hynnilä.
Vaikka lapset joskus huomauttelevat, että he puhuvat suunnilleen aina työasioista, niin Jorman mukaan heiltä onnistuu yhdessä myös "huilaaminen".
Viikkoa pidempää aikaa tilalta ei juuri pysty lomailemaan edempänä, mutta mukavan katkaisun arkeen saa myös käymällä läheisen Kuhajärven rannassa saunomassa. Ja sitä muuta elämää ovat tietysti 30 vuotta kestäneen yhteisen matkan varrella tarjonneet neljän lapsen kasvattaminen sekä samassa pihapiirissä asuneet Jorman vanhemmat.
Samanhenkinen pari
Paalijärven tanssipaikalla aikanaan treffanneen pariskunnan samanhenkisyyttä Jorma pitää erittäin tärkeänä asiana. Tilanne on aivan eri kuin niillä tiloilla, joissa pariskunnan toinen osapuoli käy töissä tilan ulkopuolella eikä mahdollisesti ole edes kiinnostunut tai ei muuten vain tiedä tilan asioista. Tai toisin päin eli että tilaa pitävä ei ehkä aina ymmärrä, miksi toisen pitää sinne omalle työmaalleen tilan ulkopuolelle päivittäin lähteä.
Jorma sai tilan nimiinsä vuonna 1986, jolloin navetasta löytyi seitsemän lypsävää. EU-aika toi mahdollisuuden karjan koon kasvattamiseen, ja mullistavimman muutoksen tila koki kymmenisen vuotta sitten, kun lypsettävien määrää lisättiin ensimmäisen robotin myötä 30:stä 50:een.
Tällä hetkellä kahden robotin navetassa on 132 lypsävää ja saman verran nuorta karjaa. Robotit on hankittu vuosina 2003 ja 2008. Toisen robotin jälkeen navetta piti saada mahdollisimman pian täyteen ja tuotanto täyteen laajuuteensa. Hiehot ostettiin ympäri maakuntaa, ja ostoista vastasi laajan verkoston omaava Mervi.
Mervi tekee tilanpidon ohessa myös lypsykarjan terveydenhuoltoa yksityisenä eläinlääkärinä kiertäen tiloja laajalti maakunnassa ja jopa maakuntarajojen ulkopuolella. Vakituisia asiakkaita on muutama kymmenen ja heidän tuottamansa maidon määrä liikkuu 17-20 miljoonan litran välillä.
Mervi jäi pois samasta työstä ProAgrialta hyvissä ajoin ennen viimeisintä tilan laajennusta ja toisen robotin tuloa. Terveyden- ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkärinä häntä muistettiin äskettäin Walter Ehrströmin pronssisella mitalilla ansioistaan muun muassa utaretulehdusten torjunnassa.
Lue koko syntymäpäivähaastattelu tiistain Viiskunnasta.

