25.-27. heinäkuuta järjestetyn leirin tarkoituksena on kartoittaa ja parantaa leirille osallistuneiden teknistä osaamista, joten valtaosa ohjelmasta on jonkin tietyn tekniikan harjoittelua monipuolisuuteen pyrkien. Pelkkää liikkeiden hiomista leiri ei kuitenkaan ole, sillä harjoitteluun kuuluu myös varsinaisia harjoituspelejä leiriläisten kesken.
Leirin alkuesittelyssä Kaipainen nosti esille pelaajien arvioinnin merkityksen. Euroopassa on nuorten lentopallossa kova taso, ja merkittävänä syynä tähän hän pitää pelaajien arvioinnin ja sen mukaisen koulutuksen aloittamista riittävän aikaisin. Hän ei kuitenkaan kehottanut nuoria keskittymään vain yhteen lajiin, vaan harrastamaan liikuntaa mahdollisimman monipuolisesti.
Harjoitusleirin ja sitä edeltäneen, maanantaista keskiviikkoon kestäneen talenttileirin 36 osanottajasta tullaan kokoamaan Suomen poikien lentopallon maajoukkue. Leirille osallistuneet vuonna 1999 syntyneet pojat ovat lähes kaikki pelanneet lentopalloa neljästä seitsemään vuoden ajan.
He myös pelaavat nykyisin eri joukkueissa lentopallon 11-12-vuotiaiden D-sarjassa, joten kokemusta heiltä löytyy jo ennen tätä leiriä.
Lue lisää aiheesta tiistain Viiskunnasta.

