-Joskus niitä on tullut juotua, mutta ei nykyään enää kovin paljon, Julius kertoo. Samoilla linjoilla on Mikael, joka tunnustaa juoneensa niitä joskus hyvinkin paljon. Tämän hetken tilanne on enää "silloin tällöin".
Yläasteikäisenä he arvelivat ostaneensa energiajuomaa lähinnä sen takia, että olisivat näyttäneet kovemmilta ja koska muutkin niitä joivat. Kumpikaan ei muista, että juomalla olisi ollut olotilaan minkäänlaista vaikutusta.
-Joihinkin ne vaikuttavat ja joihinkin eivät. Se on hyvin omakohtaista, Mikael arvioi.
Kaksikko kertoo, että heidän käyttönsä vähentymisen taustalla on yksinkertaisesti se, että kun juomat eivät vaikuta, niin ne tuntuvat täysin turhilta.
Suomen Vanhempainliiton ajamaa kansalaisaloitetta energiajuomien myynnin kieltämiseksi alle 16-vuotiailta pojat pitävät aivan hyvänä, sillä joitakin juomat paljon nautittuna villiinnyttävät.
Silti he epäilevät, että kovin isoa vaikutusta juomien kieltämisellä ala-ikäisille ei olisi. Ajatus kulkee niin, että ne, jotka energiajuomista mahdollisesti ovat riippuvaisia, saavat niitä vielä vaikka lakia muutettaisiinkin. Sen jälkeen vain hakijat pistetään asialle.
Lue lisää energiajuoma-asiaa torstain Viiskunnasta.

