Innoverstas on avoin kaikille Alavuden keskustan kehittämisestä kiinnostuneille. Luottamus- ja virkamieskuntaa tilaisuudessa on varmasti aivan viranpuolesta, mutta myös yrittäjillä ja kaupunkilaisilla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua. Heidän osallistumisensa ideointiin olisi erittäin suotavaakin, jotta keskustasta saataisiin nimenomaan kuntalaisten näköinen ja heitä mahdollisimman hyvin palveleva.
Mukana keskustan kehittämistyössä on Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämispalvelut sekä Seinäjoen kaupunkiseudun KOKO-rahoitus. Kello 12 starttaavan päivän aikana tarjoillaan esimerkkejä siitä, mitä kaupunkikeskustojen kehittämiseksi on tehty muualla Suomessa. Lisäksi työpajassa ennakoidaan tulevaa sekä luodaan malleja siitä, millainen Alavuden keskusta-alueen toivottaisiin olevan. Näistä malleista saadaan toivottavasti ohjenuoraa tulevalle keskusta-alueen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle.

