Valitettavaa Lontoon olympialaisten keihäsvalinnoissa oli se, että viimeiseksi näytönpaikaksi päätettiin Lapinlahti. Valitettavaa tämä on siksi, että päätös söi Kuortaneen eliittikisojen keihästaiston arvoa ja tulee todennäköisesti näkymään Kuortaneella myös osallistujalistassa. Suomen urheiluliiton ehdotus oli, että Lapinlahdella olisi valittu vain yksi ja yhden edustuspaikan kohtalo olisi ratkennut vasta Kuortaneen eliittikisoissa 22. heinäkuuta. Tämä olisi varmasti sähköistänyt tunnelmaa Kuortaneen keihäspaikalla.

Miesten keihäskilpailu on ollut perinteisesti Kuortaneen eliittikisojen suurin vetonaula. Ei mikään ihme, sillä Kuortaneen urheilukentällä on nähty monta maailman keihäshuippua ja myös tulokset ovat olleet sen mukaisia: kenttäennätys on Aki Parviaisen huikea 93,09.

Toivottavasti Kuortaneella nähdään myös runsaan viikon päästä mielenkiintoinen keihäskilpailu, vaikka olympiapaikoista siellä ei valitettavasti siis karsitakaan.